lauantai 29. joulukuuta 2018

KUVAUSVINKKEJÄ 2 (ILOTULITUSTEN KUVAAMINEN)

Suljinaika säätelee valon määrää säätelemällä sitä kuinka kauan kameran suljin on auki. Suljinaika määrää ns. kuinka kauan kuvan ottamisessa kestää, jolloin liikkeet tallentuvat kameralle. Nopeasti liikkuvia objekteja kannattaa kuvata lyhyellä suljinajalla, jolloin kuvasta tulee terävä. Jos kuvaat liikkuvaa kohdetta pitkällä valotusajalla, kohde näkyy epäselvänä.

Ilotulituksien kuvaamisessa tärkeintä on oikea suljinaika. Pitkällä suljinajalla ilotulitus piirtyy kuvaan, lyhyellä suljinajalla ilotulitukset jäisivät vain pieniksi pisteksi. Ilotulitusten kuvaamisessa välttämätön on jalusta, sillä muuten kuva heilahtaa vaikka olisi kuinka vakaa käsi.

aDSC_0027 aDSC_0034 aDSC_0103 aDSC_0106

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

AINO VERSUS PSYYKENLÄÄKKEET

Tunnustus: Syön psyykenlääkkeitä. Syönyt jo vuosien ajan.

Olin 14 kun nielaisin elämäni ensimmäisen bentsodiatsepiinipillerin ja 15 kun mulle määrättiin ekat masennuslääkkeet. Oon siis syönyt kaikenlaisia lääkkeitä jo yli 8 vuoden ajan, joten mulla on aika paljon kokemusta aiheesta.

Bentsoja eli bentsodiatsepiineja eli rauhoittavia lääkeitä käytetään ahdistuksen ja paniikkikohtauksen ja myös unettomuuden tilapäiseen hoitoon. Ne eivät sovellu jatkuvaan käyttöön ja aiheuttavat helposti riippuvuutta. Vaikutus kestää vain joitakin tunteja, riippuen lääkkeestä ja oman kropan aineenvaihdunnasta. Masennus- ja psyykenlääkkeitä syödään säännöllisesti päivittäin, ja ne vaikuttavat pitkäkestoisesti. Näiden ryhmien lääkkeet vaikuttaa aivokemioihin ja hermoston välittäjäaineisiin. Vaatii yleensä viikkojen ellei kuukausienkin lääkehoidon että todellinen vaste tulee. Masennuslääkkeitä eli mielialalääkkeitä on monia eri mekanismein toimivia, esim. SSRI eli serotoniinin takaisinoton estäjiä. Myös psyykenlääkkeet eli neuroleptit eli psykoosilääkkeet eli antipsykootit vaikuttavat myös välittäjäaineisiin, mutta eri mekanismilla. Monilla lääkkeillä on eri käyttötarkoituksia, monia neurolepteja voidaan käyttää eimerkiksi epilepsian hoidossa.

Mun mielestä lääkkeitä määrätään turhan helposti. Olin teininä vakavasti masentunut, mutta silti mietin nyt, oliko masennuslääkkeet oikeasti tarpeen. Tietyssä määrin masentuneisuus kuuluu elämään jossakin elämäntilanteessa. Lähes kaikki kokevat masentuneisuutta jossakin vaiheessa elämäänsä. Tavallisen "teiniangstin" ja masennuksen eroa on vaikea tunnistaa, mutta mun mielestä murrosiän kasvukipuja ei tarvitse lääkitä. Myös ahdistus on elämälle välttämätön tunne, joka on normaali tunnereaktio teityissä tilanteissa, eikä ahdistusta tulisi turruttaa lääkkeillä. Toki ahdistus voi kasvaa hurjiin mittasuhteisiin, jolloin lääkkeellinen helpotus parantaa elämänlaatua, mutta pääsääntöisesti ahdistus pitäisi tuntea ja käsitellä. Lääkkeet helpottavat oloa, mutta eivät hoida perimmäistä syytä ahdistuneisuuden takana. Lääkkeet eivät myöskään paranna, vaan hoitavat vain oireita. Ahdistus ja masennus ovat epämiellyttäviä tunteita, mutta ne kuuluvat elämään siinä missä muutkin ilot ja surut.

En kyseenalaista teini-iän mielen myllerrystä enkä väitä että teini-iässä kukaan ei tarvitsisi psyyken- tai mielialalääkkeitä. Joissakin tilanteissa lääkityksestä voi todellakin olla hyötyä ja niiden syöminen voi todellakin olla tarpeellista. Suhteettoman suureksi kasvaneen ahdistuneisuuden hoitoon voidaan joskus tarvita bentsoja ja unihäiriöihin unilääkkeitä. Mutta missään vaiheessa lääkityksen ei pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto, sillä esimerkiksi terapialla voidaan saavuttaa tuloksia ilman turhia lääkeaineita. Toisaalta lääkitys+terapia -yhdistelmällä voi olla parempi vaste kuin jommalla kummalla erikseen. Lääkkeitä määrättäessä mun mielestä pitäisi harkita tarkkaan, onko tilanne oikeasti se ettei ole muita hoitokeinoja kuin lääkehoito. Lääkehoito helpottaa oireita, mutta eivät paranna sairautta.

Mulla on kokemusta yli kahdestakymmenestä eri lääkkeestä. Joistakin ollut hyötyä, toisista ei. Joistakin lääkkeistä olen saanut inhottavia ja vakaviakin sivuoireita, toisista ei tullut mitään vaikutusta. Joku lääke vaikutti mun käyttäytymiseen, joku lääke aiheutti pyörtyilyä, joku korkeaa sykettä, joku lisääntynyttä syljeneritystä ja joku auttoi oikeasti. (Lääkkeiden nimiä en mainitse, sillä en halua "suositella" enkä "tyrmätä" mitään lääkeainetta, koska niiden vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Se mikä ei toimi mulla, voi toimia sulla ja toisin päin.) Mulla on aina ollut tosi korkea sietokyky eri lääkkeisiin, siinä missä joku tipahtaa yhdestä unilääkepilleristä, mä saatan joutua ottamaan useamman että edes vähän väsyttää.

En varsinaisesti ole lääkekielteinen, mutta en -myönteinenkään. Itse tiedän että mun pitää popsia nappeja että mun pää pysyy kasassa, muta tiedän että jotkut voivat elää mt-ongelmien kanssa normaalia elämää ilmankin lääkkeitä. Jos lääkäri sulle suosittelee lääkitystä, ei kannata tyrmätä ideaa, mutta kannattaa silti harkita tarkkaan. Tärkeintä on kuitenkin, että saa apua.

maanantai 22. lokakuuta 2018

MITÄ MÄ HALUSIN VUONNA 2014?

Vanhoja vihkoja läpi käydessäni vastaan tuli lista tulevaisuuden suunnitelmista, jotka olin listannut joskus vuonna 2014. Ajattelin että tästä voisi saada hyvän postauksen. Näistä jutuista mä haaveilin 19-vuotiaana:

1. YO-LAKKI 
Sain valkolakkini keväällä 2016 Kouvolan iltalukiosta. Joo, mullahan meni sairastelujen vuoksi lukion suorittamisessa viisi vuotta, mutta kyllä mä olin ylpeä itsestäni kun sain laittaa sen ylioppilaslakin päähäni. 

2. MATKUSTELU
Tällä mä varmaankin tarkoitin omia ulkomaan reissuja. Ja kyllä, tän vuoden maaliskuussa mä kävin kaverin kanssa Norjassa YPA-konferenssissa (YPA = Young People with Albinism). 

3. OMILLEEN MUUTTO
Muutin vuosi sitten elokuussa Kouvolasta Lahteen, omaan pieneen vuokrayksiöön. Vielä joku 5 vuotta sitten en olisi uskonut että näin tulisi käymään.

4. VAALEAMMAT HIUKSET
Noh, blondihan mä nykyään olen!

5. OPISKELU
Viime lukuvuoden opiskelin Lahdessa lähihoitajaksi, mutta se ei ollutkaan mun juttu. Nykyään opiskelen nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi samassa oppilaitoksessa.

6. TATUOINTEJA
Mä olen ihan tatskakoukussa, tällä hetkellä leimoja löytyy 4 tai 5, riippuu miten lasketaan. Tavoitteena olisi joskus saada hihat töyteen. :)

7. OMA KOIRA
Tätä mulla ei vielä ole, mutta mulla on vakaa usko että jonain päivänä mä olen emäntä jollekin kivalle noutajalle.

8. ONNELLISUUS
Almost there!

9. TYÖ JOSTA PIDÄN
En ole vielä työelämässä, mutta jonain päivänä haluan työn josta oikeesti tykkään. 

lauantai 22. syyskuuta 2018

AINO VERSUS ANEMIA

Oli talvi vuonna 2010, tais olla helmikuuta tai maaliskuuta. Mulla on vuosittain HPS:n takia verikoekontrollit. Kävin aamulla Valkealan terveyskeskuksen labrassa verikokeissa, ja iltapäivällä sieltä soitettiin mun äidille ja sanottiin että mun hemoglobiini oli 65 eli vaarallisen alhainen (viitearvojen alaraja taitaa naisilla olla noin 120). Mut käskettiin aluesairaalaan uusiin verikokeisiin, joissa hb oli pudonut 60:een. Mun punasolut oli kuulemma pieniä ja epämuodostuneita.

Muistan että mun veri ei ollut enää punaista vaan sellasta oranssia, ihan kun vedellä laimennettua. Multa kysyttiin että mitä oireita mulla oli ollut, mutta eipä mulla ollut kuin vähän väsymystä. Hemoglobiini oli pudonnut niin pikkuhiljaa että keho oli tottunut anemian aiheuttamiin oireisiin. Lääkäri sanoi että mun täytyy mennä keskussairaalaan Kotkaan punasolutiputukseen. Annettiin vaihtoehdot että joko meen ambulanssilla tai omalla kyydillä, ja mun äiti lupautui viemään mut KOKSiin.

Keskussairaalassa odoteltiin lääkäriä ensiavussa/päivystyksessä. Multa otettiin sydänfilmit, laitettiin kanyyli, otettiin keuhkokuvat ja vietiin lastentautien osastolle (olin tuolloin siis 14-vuotias). Mut laitettiin punasolutiputukseen, ensimmäiseen veripussiin tuli puolessa välissä joku häiriö, ja laitettiin uusi A+ pussillinen verta. Seuraavana aamuna (ehkä, en oikein muista), otettiin taas verikokeet, joissa mun hemoglobiini oli noussut vain 80:een. Mulle sanottiin että hb pitää olla vähintään 100 ennen kuin pääsen kotiin. Mulla oli huoli päästä katsomaan mun isosiskon vanhojen tansseja. Seuraavan veripussin jälkeen hemoglobiini oli tasan sata ja pääsin katsomaan illalla niitä vanhoja.

Mun anemia pistettiin tuolloin raudanpuutteen piikkiin, mutta todellinen syy oli mun syömishäiriö. Söin niin olemattomasti ja oksentelin, niin ettei mun elimistö saanut rautaa. Mun kroppa oli menny ns. "hätätilaan" ja yritti tuottaa niitä punasoluja mahdollisimman tehokkaasti, mutta ravinnon puutteen takia punasolut jäivät pieniksi ja epämuodostuneiksi. Hematokrittiäni en muista mutta kai sekin oli alakantissa. Sain vielä muutaman kuukauden rautakuurin ja sen avulla hempparit nousi taas viitearvoihin.

Tässä tarina ja todiste siitä että syömättömyys tekee oikeasti hallaa sun elimistölle. Saattaa tuntua että laihduttaminen on vaan laihduttamista, mutta sairaalloinen laihduttaminen ihan aikuisten oikeasti voi vahingoittaa sun kroppaa.

lauantai 8. syyskuuta 2018

DIY VALOKUVAKEHYKSET


DSC_0017
TARVIKKEET:
- itse kehys, omani oli Ikeasta
- servettilakkaa
- servetti
- pensseli

DSC_0018
1. Erottele servetistä kerrokset. Päällimmäinen kerros on se jota tarvitset.

DSC_0019
2. Irrota kehyksestä taustapahvi ja lasi

DSC_0020
2. Revi tai leikkaa servetistä kaitaleita jtka on vähän leveämpiä kuin kehyksen reunat.

DSC_0021
3. "Maalaa" kehyksen reunat servettilakalla.

DSC_0024
4. Aseta servettisuikale kostean servettilakkakerroksen päälle.

DSC_0025
5. Lisää servetin päälle vielä yksi kerros servettilakkaa. Anna kuivahtaa ihan pari minuuttia, sitten voit hellästi repiä ylijääneet servetin reunat. Revi mieluummin pienissä paloissa, ettei kehykseen liimattu osa lähde luistelemaan.

DSC_0026
6. Kokeile erilaisia servettejä.

DSC_0027
7. Toimi samoin kuin yllä.

DSC_0033
8. Anna kuvua kunnolla. Laita kehykseen haluamasi kuva ja taustapahvi takaisin.