Tunnustus: Syön psyykenlääkkeitä. Syönyt jo vuosien ajan.
Olin 14 kun nielaisin elämäni ensimmäisen bentsodiatsepiinipillerin ja 15 kun mulle määrättiin ekat masennuslääkkeet. Oon siis syönyt kaikenlaisia lääkkeitä jo yli 8 vuoden ajan, joten mulla on aika paljon kokemusta aiheesta.
Bentsoja eli bentsodiatsepiineja eli rauhoittavia lääkeitä käytetään ahdistuksen ja paniikkikohtauksen ja myös unettomuuden tilapäiseen hoitoon. Ne eivät sovellu jatkuvaan käyttöön ja aiheuttavat helposti riippuvuutta. Vaikutus kestää vain joitakin tunteja, riippuen lääkkeestä ja oman kropan aineenvaihdunnasta. Masennus- ja psyykenlääkkeitä syödään säännöllisesti päivittäin, ja ne vaikuttavat pitkäkestoisesti. Näiden ryhmien lääkkeet vaikuttaa aivokemioihin ja hermoston välittäjäaineisiin. Vaatii yleensä viikkojen ellei kuukausienkin lääkehoidon että todellinen vaste tulee. Masennuslääkkeitä eli mielialalääkkeitä on monia eri mekanismein toimivia, esim. SSRI eli serotoniinin takaisinoton estäjiä. Myös psyykenlääkkeet eli neuroleptit eli psykoosilääkkeet eli antipsykootit vaikuttavat myös välittäjäaineisiin, mutta eri mekanismilla. Monilla lääkkeillä on eri käyttötarkoituksia, monia neurolepteja voidaan käyttää eimerkiksi epilepsian hoidossa.
Mun mielestä lääkkeitä määrätään turhan helposti. Olin teininä vakavasti masentunut, mutta silti mietin nyt, oliko masennuslääkkeet oikeasti tarpeen. Tietyssä määrin masentuneisuus kuuluu elämään jossakin elämäntilanteessa. Lähes kaikki kokevat masentuneisuutta jossakin vaiheessa elämäänsä. Tavallisen "teiniangstin" ja masennuksen eroa on vaikea tunnistaa, mutta mun mielestä murrosiän kasvukipuja ei tarvitse lääkitä. Myös ahdistus on elämälle välttämätön tunne, joka on normaali tunnereaktio teityissä tilanteissa, eikä ahdistusta tulisi turruttaa lääkkeillä. Toki ahdistus voi kasvaa hurjiin mittasuhteisiin, jolloin lääkkeellinen helpotus parantaa elämänlaatua, mutta pääsääntöisesti ahdistus pitäisi tuntea ja käsitellä. Lääkkeet helpottavat oloa, mutta eivät hoida perimmäistä syytä ahdistuneisuuden takana. Lääkkeet eivät myöskään paranna, vaan hoitavat vain oireita. Ahdistus ja masennus ovat epämiellyttäviä tunteita, mutta ne kuuluvat elämään siinä missä muutkin ilot ja surut.
En kyseenalaista teini-iän mielen myllerrystä enkä väitä että teini-iässä kukaan ei tarvitsisi psyyken- tai mielialalääkkeitä. Joissakin tilanteissa lääkityksestä voi todellakin olla hyötyä ja niiden syöminen voi todellakin olla tarpeellista. Suhteettoman suureksi kasvaneen ahdistuneisuuden hoitoon voidaan joskus tarvita bentsoja ja unihäiriöihin unilääkkeitä. Mutta missään vaiheessa lääkityksen ei pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto, sillä esimerkiksi terapialla voidaan saavuttaa tuloksia ilman turhia lääkeaineita. Toisaalta lääkitys+terapia -yhdistelmällä voi olla parempi vaste kuin jommalla kummalla erikseen. Lääkkeitä määrättäessä mun mielestä pitäisi harkita tarkkaan, onko tilanne oikeasti se ettei ole muita hoitokeinoja kuin lääkehoito. Lääkehoito helpottaa oireita, mutta eivät paranna sairautta.
Mulla on kokemusta yli kahdestakymmenestä eri lääkkeestä. Joistakin ollut hyötyä, toisista ei. Joistakin lääkkeistä olen saanut inhottavia ja vakaviakin sivuoireita, toisista ei tullut mitään vaikutusta. Joku lääke vaikutti mun käyttäytymiseen, joku lääke aiheutti pyörtyilyä, joku korkeaa sykettä, joku lisääntynyttä syljeneritystä ja joku auttoi oikeasti. (Lääkkeiden nimiä en mainitse, sillä en halua "suositella" enkä "tyrmätä" mitään lääkeainetta, koska niiden vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Se mikä ei toimi mulla, voi toimia sulla ja toisin päin.) Mulla on aina ollut tosi korkea sietokyky eri lääkkeisiin, siinä missä joku tipahtaa yhdestä unilääkepilleristä, mä saatan joutua ottamaan useamman että edes vähän väsyttää.
En varsinaisesti ole lääkekielteinen, mutta en -myönteinenkään. Itse tiedän että mun pitää popsia nappeja että mun pää pysyy kasassa, muta tiedän että jotkut voivat elää mt-ongelmien kanssa normaalia elämää ilmankin lääkkeitä. Jos lääkäri sulle suosittelee lääkitystä, ei kannata tyrmätä ideaa, mutta kannattaa silti harkita tarkkaan. Tärkeintä on kuitenkin, että saa apua.
Olin 14 kun nielaisin elämäni ensimmäisen bentsodiatsepiinipillerin ja 15 kun mulle määrättiin ekat masennuslääkkeet. Oon siis syönyt kaikenlaisia lääkkeitä jo yli 8 vuoden ajan, joten mulla on aika paljon kokemusta aiheesta.
Bentsoja eli bentsodiatsepiineja eli rauhoittavia lääkeitä käytetään ahdistuksen ja paniikkikohtauksen ja myös unettomuuden tilapäiseen hoitoon. Ne eivät sovellu jatkuvaan käyttöön ja aiheuttavat helposti riippuvuutta. Vaikutus kestää vain joitakin tunteja, riippuen lääkkeestä ja oman kropan aineenvaihdunnasta. Masennus- ja psyykenlääkkeitä syödään säännöllisesti päivittäin, ja ne vaikuttavat pitkäkestoisesti. Näiden ryhmien lääkkeet vaikuttaa aivokemioihin ja hermoston välittäjäaineisiin. Vaatii yleensä viikkojen ellei kuukausienkin lääkehoidon että todellinen vaste tulee. Masennuslääkkeitä eli mielialalääkkeitä on monia eri mekanismein toimivia, esim. SSRI eli serotoniinin takaisinoton estäjiä. Myös psyykenlääkkeet eli neuroleptit eli psykoosilääkkeet eli antipsykootit vaikuttavat myös välittäjäaineisiin, mutta eri mekanismilla. Monilla lääkkeillä on eri käyttötarkoituksia, monia neurolepteja voidaan käyttää eimerkiksi epilepsian hoidossa.
Mun mielestä lääkkeitä määrätään turhan helposti. Olin teininä vakavasti masentunut, mutta silti mietin nyt, oliko masennuslääkkeet oikeasti tarpeen. Tietyssä määrin masentuneisuus kuuluu elämään jossakin elämäntilanteessa. Lähes kaikki kokevat masentuneisuutta jossakin vaiheessa elämäänsä. Tavallisen "teiniangstin" ja masennuksen eroa on vaikea tunnistaa, mutta mun mielestä murrosiän kasvukipuja ei tarvitse lääkitä. Myös ahdistus on elämälle välttämätön tunne, joka on normaali tunnereaktio teityissä tilanteissa, eikä ahdistusta tulisi turruttaa lääkkeillä. Toki ahdistus voi kasvaa hurjiin mittasuhteisiin, jolloin lääkkeellinen helpotus parantaa elämänlaatua, mutta pääsääntöisesti ahdistus pitäisi tuntea ja käsitellä. Lääkkeet helpottavat oloa, mutta eivät hoida perimmäistä syytä ahdistuneisuuden takana. Lääkkeet eivät myöskään paranna, vaan hoitavat vain oireita. Ahdistus ja masennus ovat epämiellyttäviä tunteita, mutta ne kuuluvat elämään siinä missä muutkin ilot ja surut.
En kyseenalaista teini-iän mielen myllerrystä enkä väitä että teini-iässä kukaan ei tarvitsisi psyyken- tai mielialalääkkeitä. Joissakin tilanteissa lääkityksestä voi todellakin olla hyötyä ja niiden syöminen voi todellakin olla tarpeellista. Suhteettoman suureksi kasvaneen ahdistuneisuuden hoitoon voidaan joskus tarvita bentsoja ja unihäiriöihin unilääkkeitä. Mutta missään vaiheessa lääkityksen ei pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto, sillä esimerkiksi terapialla voidaan saavuttaa tuloksia ilman turhia lääkeaineita. Toisaalta lääkitys+terapia -yhdistelmällä voi olla parempi vaste kuin jommalla kummalla erikseen. Lääkkeitä määrättäessä mun mielestä pitäisi harkita tarkkaan, onko tilanne oikeasti se ettei ole muita hoitokeinoja kuin lääkehoito. Lääkehoito helpottaa oireita, mutta eivät paranna sairautta.
Mulla on kokemusta yli kahdestakymmenestä eri lääkkeestä. Joistakin ollut hyötyä, toisista ei. Joistakin lääkkeistä olen saanut inhottavia ja vakaviakin sivuoireita, toisista ei tullut mitään vaikutusta. Joku lääke vaikutti mun käyttäytymiseen, joku lääke aiheutti pyörtyilyä, joku korkeaa sykettä, joku lisääntynyttä syljeneritystä ja joku auttoi oikeasti. (Lääkkeiden nimiä en mainitse, sillä en halua "suositella" enkä "tyrmätä" mitään lääkeainetta, koska niiden vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Se mikä ei toimi mulla, voi toimia sulla ja toisin päin.) Mulla on aina ollut tosi korkea sietokyky eri lääkkeisiin, siinä missä joku tipahtaa yhdestä unilääkepilleristä, mä saatan joutua ottamaan useamman että edes vähän väsyttää.
En varsinaisesti ole lääkekielteinen, mutta en -myönteinenkään. Itse tiedän että mun pitää popsia nappeja että mun pää pysyy kasassa, muta tiedän että jotkut voivat elää mt-ongelmien kanssa normaalia elämää ilmankin lääkkeitä. Jos lääkäri sulle suosittelee lääkitystä, ei kannata tyrmätä ideaa, mutta kannattaa silti harkita tarkkaan. Tärkeintä on kuitenkin, että saa apua.
