lauantai 16. kesäkuuta 2018

ELÄMÄ ON VÄLIL IHAN JEES

Tässä vähän life update tyylistä postausta, kerron viimeaikaisia kuulumisia ja avaan vähän mun henkilökohtaistakin elämää.

Oon ihan liian pitkään elänyt synkkyydessä, oikeastaan tämä koko vuosi on mennyt yhdessä harmaassa sumussa. Tammikuussa sain ihan masennusdiagnoosinkin, kun mieliala meni niin pohjamudissa edellisen vuoden vastoinkäymisten takia. Jäin koulusta vähäksi aikaa sairauslomalle kun en enää kyennyt normaaliin arkeen, ja mun lähäri-opintojen ensimmäinen työssäoppiminen katkaistiin kun ei siitä tullut yhtään mitään. Maaliskuussa kävin Norjassa nuorten albinismi-ihmisten tapaamisessa, mikä oli ihan jees juttu vaikka se mua jännittikin. Sen jälkeen, maaliskuun lopulla mä aloitin taas koulun, kasvun tukemisen ja ohjauksen opintokokonaisuuden. Työssäoppimisjakson mä tein täällä Kouvolassa ja asuin toukokuun taas vanhempieni luona. Pääsin näytöstä läpi ja kesäkuussa mä aloitin työt Lahdessa henkilökohtaisena avustajana.

Torstaina eli toissapäivänä nettiin tuli yhteishaun tulokset. Ja jee, mä pääsin uuteen kouluun. Tein koko yhteishaun vähän epävarmana, aattelin että kunhan kokeilen että pääsisinkö mihinkään. Eilen mä sitten vastaanotin opiskelupaikan kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon Lahden Salpauksessa. To be honest, oon vähän hukassa sen kanssa että mitä mä oikeesti haluan elämälläni tehdä ja mitä koulua mä tosissani haluan käydä. Jos mietin tulevaisuutta niin en näe itseäni lähihoitajana enkä oikeastaan missään muussakaan spesifissä ammatissa. Mä kuitenkin annan tälle uudelle koululle mahdollisuuden ja kokeilen että olisko tämä se mun juttu.

Vaikka tää vuoden ensimmäinen puolikas ei oo ollut helppo, niin nyt mulle tuli sellanen että hei, mähän elän. Inspiraatio blogiin nousi taas ja että ylipäätään elämä on välillä ihan jees. Oon löytänyt elämääni lisää ihmisiä ja ylläpitänyt ystävyyssuhteita entisiin (vaikka vuosien saatossa moni ystävyys onkin päässyt kuihtumaan, mikä mua oikeesti harmittaa tosi paljon.) Oon kuitenkin ihan semityytyväinen tän hetkiseen elämääni. Tottakai mullakin on huonoja päiviä ja synkkiä ajatuksia aina välillä, mutta just nyt mulla on 75% asioista hyvin.

Mä oon myös harjoitellut itsestäni tykkäämisen taitoja. Oon pohtinut asioita joihin oon itsessäni tyytyväinen niiden ikuisten alemmuuskompleksien ja heikkojen kohtien sijaan. Mulla on opiskelupaikka, työpaikka tänä kesänä (edelliset kesät on menneet lähinnä niiden vaikeiden asioiden kanssa painiessa), ystäviä, perhe, oma koti ja paljon muuta. Jos kysytään, niin ulkonäössäni mä pidän mun ihon vaaleudesta (en ees haluaisi ruskettua), silmien väristä ja erityisesti mun tatuoinneista. Tatskat ovat tuoneet mulle ihan superpaljon itsevarmuutta ja kohottaneet mun itsetuntoa. Itseasiassa mulla on taas yksi uusi tatskahaave, mutta saa nyt nähdä pääseekö se toteen vielä hetkeen. Omassa luonteessani mä pidän siitä että mulla on korkea moraali ja toimiva omatunto. Olis mulla tosi pitkä lista ominaisuuksista, joista mä en itsessäni pidä mut mä yritän tällä hetkellä keskittyä positiiviseen.

aDSC_0041 aDSC_0064

Kertokaa te, mistä asioista pidätte itsessänne, koska välillä on tarpeellista muistuttaa että "en oo mikään sysipaska huono ihminen vaan itseasiassa ihan kiva".

22/6/2015


aDSC_0021 aDSC_0025 aDSC_0033 aDSC_0040

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

MEIKKIUUTUUKSIA

Oon ollut ihan luvattoman kauan pois blogimaailmasta, mutta tiedän että ainakin yksi on odotellut mulle uutta postausta, kiitos Karita! On mulla about miljoona valokuvapostausta luonnoksissa, mutta haluan jotain muutakin sisältöä blogiini vaikka valokuvausta rakastankin. Tässä tulee uusimpia juttuja mun meikkipussista!


DSC_0001
Jeffree Star cosmetics (Velour Lipstick Mini Red&Pink bundle)
Tän mä tilasin oletkaunis.fistä jo samalla viikolla kun tää ilmestyi. Posti toi nopeasti ja oon ollut kyllä tosi tyytyväinen tähän hankintaan. Jeffreen punat on tosi mattaisia ja kuivuu nopeasti niin että puna myös pysyy huulilla pitkään. Tää taisi maksaa jonkun reilun 50€, mutta kun ottaa huomioon että tässä on 8 pientä punaa (kun täyskokoinen veriso maksaa sen 20€) niin tää tosiaan oli worth it! Nykyään näitä saa joiltakin Sokoksilta (esim. Lahdesta mutta harmikseni ei kuitenkaan Kouvolasta).  5/5

DSC_0002
Smashbox (Soft Lights Poudre Eclatante Baked Starblush)
Tämän mä nappasin Kouvolan Veturin Kicksin alennuspöydästä. (Kouvolan Kicksissä muuten paaaaljon paremman alet kuin Lahden myymälässä.) Normihinta tais olla joku 33€ mut nyt tää oli -70% hyllyssä ja hintaa jäi 9,60€, ei paha! Tätä voi käyttää sekä poskipunanan että highlighterina. Ihan superkaunis tämä pannu mikälie laatta nyt oikeasti onkaan. Sävystä en tiedä, ei siellä edes ollut muita sävyvaihtoehtoja kuin tämä. 4,5/5


DSC_0003
Kicks mattyfying primer
Mulla on ollut varmaan neljän vuoden ajan meneillään täydellisen primerin metsästys. Oon kokeillut Nyxiä, Maybellinea, Goshia, Smashboxia ja ties mitä, mutta nyt musta tuntuu että se oikea on löytynyt. Tää on tosi riittoisa, koko kasvoille riittää sellanen herneen kokonen tippa. Jos laittaa liikaa niin meikki helposti alkaa rullautumaan iholla. Tän hintaa en yhtään muista. 4/5


DSC_0004
Anastasia Beverly Hills Dipbrow pomade sävyssä Taupe
Tää ei nyt varsinaisest ole mikään uus juttu, mut halusin ympätä tän tähän mukaan. Nyt kun oon pikkuhiljaa blondiintunut niin vaihtanu tummemmasta sävystä vaaleampaan. Tällä tuotteella ja pienellä kulmasiveltimellä saa just hyvät sharpit ja siistit kulmat. 4/5

DSC_0005
Kicks Perfect finish face mist
Tää on mulle ihan uus juttu. Nyxin setting spray pääsi loppumaan ja halusin kokeilla jotakin uutta. Tätä en tosiaan oo käyttänyt kun vasta pari kertaa, mut ihan hyvältä vaikuttaa. Kicksin myyjä sanoi että tätä on kehuttu ja ymmärrän kyllä miksi. + tässä on aivan ihana tuoksu, ei mikään vahva katku vaan sellanen mieto meikkimäinen haju. 4/5