perjantai 29. joulukuuta 2017

YEAR 2K17

Tiedän etten oo ihan liian pitkään aikaan bloggaillut koska edelleen ketuttaa noiden vanhojen kuvien häviäminen. Ens vuonna lupaan olla aktiivisempi!

Tässä veilä katsaus kuluneeseen vuoteen, sen mitä nyt muistan, heh.

01
T A M M I K U U
Tammikuussa sain paperit paikalliselta kansanopistolta ja musta tuli ihan oikeesti henkilökohtanen avustaja. En kuitenkaan lähtenyt työelämään, vaikka jatkoinkin kevään siellä erityislasten muskarissa avustamassa. Olin tavallaan sen puoli vuotta "välivuodella" kun olin aika hukassa siitä mitä halusin tehdä. Tai no, oikeastaanhan mä olin sairaslomalla kun lekurin mielestä en ollut työkykyinen.  En paljoa enää tän kuun tapahtumista muista.

02
H E L M I K U U
Helmikuu meni vaan rauhoittuessa. Käytiin paljon siskon, äidin ja koirien kanssa jäällä lenkillä ja kuvailemassa. Koirat ainakin tykkäsivät kun saivat juosta. Kävin myös albinismiyhdistyksen vuosikokouksessa ja jatkoin taas hallituksen jäsenenä tämän vuoden, ens vuodesta en vielä tiedä että haluanko jatkaa, sen näkee sitten.

03
M A A L I S K U U
Maaliskuussa aloitin paikallisessa Kiipulassa kuntoutusselvitysjakson, jolla siis kartoitettiin mun työ/opiskelukykyisyyttä, mietittiin ammatinvalintaa ja elämistä ylipäätään. Tässä kuussa aloitettiin mun vakkarikampaajan kanssa vaalennusprojekti, halusin palata takaisin blondiin mutta se ei oo ihan niin helppoo ellei tahdo tuhota hiuksia. :D

04
H U H T I K U U
Huhtikuussa vaalennusprojekti jatkui! Toi ennen-kuva on kyllä aika kamala. Huhtikuun viimeisenä päivänä juhlitiinkin vappua, ja sain ekaa vappua pitää tätä yo-lätsää päässä. Kuva myös mun vappumeikistä.

05
T O U K O K U U
Toukokuussakaan ei mitään ihmeitä tapahtunut, täytin 20. päivä 22 vuotta, sain kivoja luontokuvia, naapuriin muutti Leksalle kaveri ja elämä tuntui välillä jopa ihan kivalta.

06
K E S Ä K U U
Käytiin siskon ja Leon kanssa mökillä vähän uittamassa koiraa, musta tuli taas oikeesti blondi ja aloitin konmari-siivouksen.

07
H E I N Ä K U U
Heinäkuussa käytiin porukoiden kanssa Tallinnassa mm. eläintarhassa. Ja oli myös Pioneerifestarit, joilla käytiin siskon kanssa fiilistelemässä hyvää musiikkia!

08
E L O K U U
Elokuussa sain vihdoin uutta mustetta ihoon. Kuvassa siis ruusuja, mandalaa ja perhonen, mut sillä leimalla ei varsinaista syvällisempää tarinaa ole, se on ihan vaan koska se näyttää kivalta. Leksa-paralta jouduttiin trimmaamaan mahakarvat kun reppanalla oli paha hotspot nahassa. Leo ei arvostanut hirveesti tota kauluria. :D Elokuussa mä myös aloitin opinnot Lahdessa sosiaali- ja terveysalalla. Elokuun verran asuin tosi hulppeessa, suhteilla saadussa kämpässä kun opiskelija-asunnon avaimet sain vasta syyskuussa.

09
S Y Y S K U U
Syyskuussa muutin vihdoin vakituiseen asuntoon Lahdessa. Oli ihanaa saada sisustaa kämppä (joka tosin on vaan pieni yksiö) ja ihanaa kun voi ostaa just sitä ruokaa mitä itse haluaa. :D Siskolleni tuli perheenlisäystä itse asiassa jo elokuussa, mutta tapasin Väinön vasta nyt. Väinö on siis flätti eli sileäkarvainen noutaja ja erittäin vilkas sellainen. Mä myös sain kuningasidean laittaa tukkaan vähän violettia, mikä ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. :D

10
L O K A K U U
Lokakuussa oli pakko käydä laittamassa tää fleda kuntoon ihan kampaajalla, ja lopputuloksesta tykkään ihan hirmusti. Toinen siskoni remppaa taloaan, ja the remonttikoira Sisu oli tietysti mukana.

11
M A R R A S K U U
Marraskuu meni lähinnä koulujutuissa, viimeinen puristus ennen työssäoppimista. Vasemmalla havainnollistava kuva siitä mitä tehtiin koulussa välitunneilla. :D

12
J O U L U K U U
Vaikka maa oli valkea, mulla oli musta joulu. Aatonaattona menehtyi mun paras ystävä, joten ei hirveesti ollut mitään joulufiilistä kaiken surun keskellä. En tätä avaa tämän enempää.

tiistai 24. lokakuuta 2017

TILANNE ON ERITTÄIN SOS

Huomasinpa sitten vasta nyt että Photobucket on muuttunut maksulliseksi ja sen myötä kaikki PB:lle ladatut kuvat ovat hävinneet johonkin bittiavaruuteen enkä saa niitä millään takaisin. Eka aattelin että poistan vaan ne postaukset joista kuvat hävinneet mutta laitoinpa sitten ihan kaikki postaukset roskakoriin. Vähän harmittaa kun joukossa oli ihan hyviäkin tekstejä ja kuvia monen vuoden ajalta mutta no can do. Ehkä tää on niiku fresh start mun blogille.

Anteeksi siis blogini hiljaisuus. Koulu on vienyt kaikki vähäisetkin voimat ja energiat ja ajan ja luonnonvalon aika on vähentynyt eikä mulla siis oo mitään studiovaloja tms. En tiiä sit onko mulla joku kaamosmasennus kun ei oo virtaa eikä innostusta tehdä mitään eikä mikään ennen-niin-kiva juttu kiinnosta

Asustelen nykyään siis Lahdessa ja ihan lähiviikkoina olis tulossa asunnonesittelyä mun pienestä 24 neliön yksiöstä! Oon myös tehnyt muutamia hankintoja näillä mun pienillä opiskelijabudjetin rahoilla, niistäkin tulossa settiä myöhemmin.